Pisteytyksessä inhimillisestä todellisuudesta tehdään tuote

15.4.2018

(Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Mieli koulussa -blogissa 12.4.2018.)

Pisteytyksessä inhimillisestä todellisuudesta tehdään tuote

Ihmisten pisteyttäminen terveystietojen mukaan on herättänyt paljon huolta, eikä ihme. Tuskin kukaan pitää ajatuksesta, että salaisesta rekisteristä löytyy numero, joka kuvaa omaa sosiaalista asemaa ja sairaushistoriaa.

Mitään yllättävää uutisessa pisteytysjärjestelmästä ei sote-valmistelua seuranneelle ole, vaan ennemminkin se on vääjäämätön seuraus hallituksen tähänastisista valinnoista. Ydinongelma on palveluiden markkinaehtoistaminen, ja pisteytysjärjestelmä on lähinnä epätoivoinen yritys ratkaista sen tuottamaa epäoikeudenmukaisuutta.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeet ovat yksilöllisiä. Tasavertaisuus ei siksi merkitse samoja palveluita kaikille vaan jokaiselle tarpeensa mukaan. Kun rahaa ei ole rajattomasti, on erilaisten tarpeiden huomioiminen ja avun jakaminen eri ihmisille vaativa tehtävä.

Siinä voidaan onnistua, kun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ohjaa paitsi vahva ammattietiikka, myös näkemys yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Terveysaseman tai sosiaalitoimiston työntekijöiden pitää kyetä kohtaamaan ihmisiä ja ymmärtämään kunkin ainutlaatuinen tilanne, mutta samalla heillä pitää olla yhteinen ajatus siitä, miten palveluita tarjotaan ja rajataan yhdenvertaisesti. Inhimillisen kohtaamisen elementti tulee erityisen tärkeäksi vaikkapa mielenterveysongelmien kohdalla, jolloin hoitokriteereitä ei voi soveltaa ymmärtämättä jokaisen ihmisen ainutkertaista tilannetta. Joskus oikeudenmukaisuus vaatii yleisestä säännöstä poikkeamista yksittäisen ihmisen kohdalla.

Markkinakilpailun logiikkaan inhimilliseen kohtaamiseen ja oikeudenmukaisuuteen perustuva resurssien jako sopii huonosti. Yritysten, toisin kuin yhteiskunnan, ydintehtävä ei ole tasa-arvon tuottaminen tai inhimillisen hätään vastaaminen, vaan voittojen tuottaminen omistajille.  Siksi yritykset tekevät sitä, mistä ne saavat eniten rahaa.

Jos isojen terveysyritysten ylläpitämille sote-keskuksille maksetaan erikseen jokaisesta lääkärikäynnistä tai sosiaalityöntekijän tapaamisesta, hoitavat ne mahdollisimman paljon riippumatta siitä, tarvitsevatko ihmiset kaikkia toimenpiteitä. Tämä johtaisi kustannusten räjähtämiseen.

Siksi sote-keskukselle suunnitellaan maksettavaksi ennalta määrätty könttäsumma yhden ihmisen kaikista palveluista vuoden ajalta. Tässä niin sanotussa kapitaatiomallissa yritykset tienaavat sitä enemmän, mitä vähemmillä käynneillä ja toimenpiteillä ne suoriutuvat asiakkaidensa hoitamisesta. Jos jokaisesta ihmisestä maksettaisiin sama korvaus, yritykset kilpailisivat käytännössä siitä, miten onnistuvat houkuttelemaan listoilleen terveet ja hyvinvoivat ja pitämään paljon apua tarvitsevat ihmiset loitolla. Voi vain kuvitella, mitä tämä tarkoittaisi esimerkiksi pitkäaikaissairaiden, mielenterveyskuntoutujien tai monimutkaisista sosiaalisista ongelmista kärsivien kannalta.

Ongelmaa yritetään nyt ratkaista pisteytysjärjestelmällä, jotta yrityksillä olisi edes jonkinlainen intressi tarjota hyvää myös paljon apua tarvitseville. Mallin tietosuojaongelmat ovat olleet jo laajasti esillä, eivätkä ne ole vähäiset. Pisteytysmallissa on myös muita ongelmia.

Sote-palveluiden siirtäminen kunnilta yrityksille tarkoittaa, että palveluiden tuottajalla ei enää ole eettistä kokonaisvastuuta tasa-arvosta ja ihmisten hyvinvoinnista. Sen vastuun kantavat valtio ja maakunnat. Ne pystyvät kenties määrittämään yleisiä periaatteita hoidolle, mutta yksilöllinen kohtaaminen ei ole niille mahdollista: toisin kuin sosiaalityöntekijä tai lääkäri, valtio ei voi kuunnella yksittäistä ihmistä ja pohtia, mikä juuri hänen elämäntilanteessaan poikkeaa säännöstä. Siksi valtion keinot ohjata yrityksiä eivät pohjaa inhimilliseen ymmärrykseen vaan kaavamaisiin sääntöihin, taloudellisiin kannustimiin ja tuotteistamiseen.

Kun ihmisen sosiaaliselle tilanteelle aletaan laskea hintaa, tulee ihmisen tarpeista liikevaihdon kohde ja tarpeiden kohtaamisesta tuote. Haluammeko tätä, on olennainen kysymys, kun harkitaan sote-palveluiden avaamista markkinakilpailulle. Tärkeää on pohtia, miten inhimillisten todellisuuksien ja kokemusten kuvaaminen pistemäärillä vaikuttaa ihmiskuvaamme.

Elämäntilanteiden pelkistäminen tilastollisiksi pisteiksi on köykäinen ja kaavamainen ratkaisu. Ylipäänsä liike-elämän käsitteet kuten tuotteet ja hinnoittelut sopivat huonosti kuvaamaan inhimillisen todellisuuden monimutkaisuutta. Siksi malliin syntyy herkästi virheitä, jotka tuottavat epäoikeudenmukaisuutta ja yllättäviä ongelmia. Pelkäänkin, että tämä ei jää viimeiseksi kerraksi, kun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yritysten voitontavoittelun välistä ristiriitaa joudutaan ratkaisemaan kyseenalaisin keinoin.

Henkilökohtainen näkemykseni on, että pisteytysmallin ongelmat voidaan välttää vain yhdellä tavalla: sote-palveluiden markkinaehtoistaminen pitää pysäyttää. Nyt on siihen viimeinen hetki.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *