Seksuaalisen väkivallan ehkäiseminen on kaikkien yhteinen asia

8.12.2018

Tällä viikolla Oulun tapahtumien jälkeen on mediassa ilmaistu toistuvasti huolta turvapaikanhakijoiden tekemistä seksuaalirikoksista. Sisäministeri Mykkänen vaati tehokkaampia keinoja, joilla maahanmuuttajataustaiset saataisiin sitoutettua suomalaiseen arvopohjaan. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun yksittäisten väkivallantekojen jälkeen otsikoihin nostetaan tarve ehkäistä nimenomaan ulkomaalaistaustaisten ihmisten tekemiä seksuaalirikoksia.

On totta, että 17 % seksuaalirikoksista epäillyistä on ulkomaan kansalaisia. Tämä tarkoittaa samalla, että 83 % epäillyistä on Suomen kansalaisia.

#metoo-kampanja on tuonut esille, että lähes jokainen suomalainen nainen on kokenut seksuaalista häirintää tai ahdistelua, monet jo alaikäisinä. Kulttuuriimme on kuulunut ahdistelu ravintoloissa, työpaikoilla, julkisissa välineissä, jopa kouluissa, ja seksuaalista häirintää on käytetty vallan välineenä. Niin aikuisiin kuin kouluikäisiinkin kohdistunutta ahdistelua on peitelty ja vähätelty ja vastuuta väkivallasta vyörytetty uhreille. Jo pelkästään se, että laissa edellytettäisiin molemminpuolista suostumusta seksiin, on monille päättävässä asemassa toimiville vaikea ajatus.

Minut, kuten suuri osa suomalaisista naisista, on nuoresta asti kasvatettu pelkäämään ahdistelua ja rajoittamaan liikkumistani iltaisin raiskausten pelossa. En ole koskaan ajatellut, että vaara uhkaisi vain tilanteissa, joissa läsnä on ulkomaalaistaustaisia.

Siksi koen aina yhtä hämmentäväksi sen, miten turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset selitetään tietämättömyydellä suomalaisesta kulttuurista. Esimerkiksi Mykkäsen kommentit suomalaisesta arvopohjasta näyttäytyvät minulle kulttuurimme pimeiden puolten kieltämisenä. Ne mitätöivät sen lukemattomien naisten kokemuksen, että fyysisen koskemattomuuden kunnioittaminen ei ole Suomessa koskaan ollut itsestään selvää tasa-arvosta puhumattakaan.

Ulkomaalaisten osuutta rikostilastoissa ei tarvitse kieltää, ja joskus voi olla hedelmällistä tarkastella sen taustalla olevia syitä. Se, että kotouttamiseen satsataan voimavaroja, ihmisiä tuetaan kiinnittymään suomalaiseen yhteiskuntaan, lievitetään juurettomuuden ja irrallisuuden kokemuksia ja perehdytetään maahanmuuttajia suomalaiseen lainsäädäntöön, palvelee kaikkia. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tai edes keskeisin työkenttä seksuaalisen väkivallan ehkäisyssä.

Turvapaikanhakijoiden asettaminen ryhmänä syntipukin asemaan ei ole väärin pelkästään heitä itseään kohtaan, vaan siitä on suuri haitta koko yhteiskunnallemme. Kyse on klassisesta syntipukki-ilmiöstä, jossa väistetään näkemästä pahaa omassa yhteisössä siirtämällä se jonkun muun kannettavaksi. Turvapaikanhakijoiden nostaminen raiskauskeskustelun keskiöön siirtää huomion pois siitä paljon vaikeammasta kysymyksestä, miten naisiin kohdistuva väkivalta on syvällä oman kulttuurimme rakenteissa. Kuitenkin juuri sen nostaminen päivänvaloon on tärkeää, ja uskallan toivoa, että #metoo-kampanjan jälkeen myös mahdollista.

Valistus seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja seksuaalirikoksia koskevasta lainsäädännöstä on paikallaan aivan kaikille Suomessa asuville. Turvataitojen opettaminen lapsille ja nuorille on tärkeää ja aloitettava jo varhain. Tarvitaan sellaista seksuaalisuuskasvatusta, joka tukee tervettä suhdetta omaan kehoon ja seksuaalisuuteen ja opettaa toisen ihmisen kunnioittamiseen. Viranomaisille on tarjottava koulutusta, joka auttaa kohtaamaan seksuaalirikosten uhreja ammatillisesti ja välttämään syyllistäviä tai nöyryyttäviä toimintatapoja.  Raiskauksen määritelmää tulee muuttaa niin, että se perustuu suostumukseen.

Ennen kaikkea on tunnustettava, että suomalaisessa yhteiskunnassa on pitkään vallinnut vaikenemisen kulttuuri, jossa väkivallantekoja on hiljaa hyväksytty ja hyväksikäyttöön syyllistyneitä suojeltu. Tämän kulttuurin purkaminen on meidän kaikkien yhteinen asia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *