Suomi ei ole yritys eikä sellaiseksi tule

11.4.2019

Kesäkuussa 2015 julkaisin blogikirjoituksen ”Suomi ei ole yritys, Sipilä hyvä!” Sipilä oli hiljattain aloittanut pääministerinä, ja media ylisti hänen päämäärätietoista johtajuuttaan. Yritysjohtajan elkeet herättivät minussa huolta, ja blogissa kerroin, miksi yritysmaailman opit eivät sovi valtion johtamiseen.

Nyt neljä vuotta myöhemmin Sipilän johtajuus ei enää näytä menestystarinalta. Monien törmäysten ja epäonnistumisten ja kohujen jälkeen se päättyi hallituksen eroon. Oma käsitykseni Sipilän johtajuudesta ei ole muuttunut. Hän on epäilemättä hyvä yritysjohtaja, mutta hänellä on ollut suuria vaikeuksia ymmärtää, että Suomi ei ole yritys.

Toisin kuin yrityksellä, valtiolla ei ole vain yhtä tavoitetta. ”[V]altio tarkoittaa sitä, että miljoonat ihmiset, joilla on erilaiset toiveet, tarpeet ja unelmat, yrittävät keskenään luoda yhteisen elämän pelisääntöjä”, kirjoitin neljä vuotta sitten. ”Jopa silloinkin, kun eri ihmisillä on samanlaiset henkilökohtaiset tavoitteet, ovat heidän etunsa usein ristiriidassa keskenään. Päätös, joka hyödyttää yrityksiä, voi tuottaa vahinkoa palkansaajille. Päätös, joka parantaa palkansaajan asemaa, ei välttämättä auta työkyvytöntä tai eläkeläistä.”

Näiden ristiriitojen sivuuttaminen on ollut leimallista Sipilälle pääministerinä. Sipilän hallitus on vedonnut isänmaan etuun, kun se on ajanut läpi leikkauksia ja kiky-sopimuksen, jotka ovat hankaloittaneet monien suomalaisten arkea. Mikä on sellainen isänmaan etu, joka on ristiriidassa täällä asuvien lasten, vanhusten, työttömien ja palkansaajien edun kanssa?

Sipilän näkemystä yhteiskunnan edusta on epäilemättä ohjannut hänen oma taustansa yritysjohtajana. Hänen, kuten kenen tahansa muukin ihmisen näkökulma todellisuuteen on rajallinen.

Juuri siksi tarvitaan demokratiaa, joka estää yhden ihmisen tai puolueen valtaa kasvamasta liian suureksi. Se tarkoittaa paitsi vaaleja myös jatkuvaa vallankäytön julkista arviointia, jonka toteuttajana vapaalla medialla on tärkeä rooli.

Kaikkein huolestuttavinta on ollut Sipilän vaikeus ymmärtää julkisen keskustelun merkitystä. Sipilä on suhtautunut Yleen kuin valtio-nimisen yrityksen viestintäosastoon ja kritisoinut toimittajien työtä ikään, kuin heidän kuuluisi nauttia pääministerin luottamusta.

Median valjastaminen vallanpitäjien tueksi on tyypillistä totalitaristisille järjestelmille. Suomi on onneksi kaukana sellaisesta, mutta pääministerin yritykset kyseenalaistaa edes pienessä mittakaavassa Ylen journalistista vapautta ovat hyvin vakavia.

Neljän vuoden takaisessa blogissani kirjoitin: ”Uskottava valtionjohtajuus edellyttää vähintään sen tunnustamista, että pääministerin oma tapa hahmottaa todellisuutta on vain yksi monista ja että oikea konsensuksen tavoittelu vaatisi loputonta neuvottelua ja kompromissien tekemistä.” Tällainen ymmärrys auttaisi näkemään myös julkisen keskustelun työvälineenä, joka mahdollistaa erilaisten tavoitteiden sovittamisen yhteen. Vaalikauden alussa ihailtiin Sipilän ”strategista johtajuutta”, mutta nyt se näyttäytyy lähinnä jääräpäisenä omien ajatusten läpiviemisenä ja kyvyttömyytenä käsitellä ristiriitoja.  

Yhteisöissä, joissa ristiriitoja ei pystytä kohtaamaan, tarvitaan syntipukkeja. Vaalikentillä olen lähes päivittäin saanut kuulla, miten maahanmuuttajat ovat syyllisiä milloin työttömyyteen, milloin vanhustenhoidon kriisiin, asunnottomuuteen, rikollisuuteen, pieniin eläkkeisiin tai terveyskeskusten jonoihin.  Pienituloisten aseman heikentäminen ja ihmisten osattomuus poliittisessa päätöksenteossa ovat osaltaan luoneet pohjaa sille, että inhimillistä hätää voidaan käyttää rasismin polttoaineena.  

Sipilän hallituksen kausi on ollut ihmisoikeuksien puolustajalle synkkä, mutta samalla se on nostanut esille suomalaisen demokratian vahvuuksia. Ihmiset ovat lähteneet kaduille osoittamaan mieltään, median uutisointi hallituksen työstä on muuttunut yhä kriittisemmäksi ja tyytymättömyys näkyy myös gallupeissa. Tyytymättömyyden ilmaukset kertovat siitä, että demokratia toimii: kriittistä keskustelua ei ole mahdollista hallituksen keinoin hillitä.

Demokratiaa turvaa Suomessa myös perustuslaki. Sen tehtävä on varmistaa, että mikään yksittäinen hallitus ei pysty rikkomaan sellaista, mikä on laajasti hyväksytty yhteiskuntamme perustaksi. Sote-uudistuksen kohtalo osoitti, että perustuslaki todella toimii. Perustuslaki esti sote-palveluiden myymisen terveysbisnekselle ja siten terveydenhoidon ja sosiaalipalveluiden vaarantamisen, vaikka asiantuntijanäkemykset ja laaja julkinen kritiikki eivät saaneet hallitusta pysähtymään.

Suomessa on paljon ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät ilmaisemaan mielipiteensä. Meillä on vapaa media, ja meillä on virkamieskunta, jolta löytyy asiantuntemusta hyvään lainvalmisteluun. Suomen perustuslaki turvaa vahvasti paitsi demokraattiset myös sosiaaliset oikeudet. Meillä on edellytykset lähteä rakentamaan kaikille hyvää yhteiskuntaa, jossa eri ihmisten tarpeet pyritään sovittamaan yhteen. Toisaalta siemenet eriarvoisuuden ja rasismin kasvulle ja konfliktien kärjistymiselle ovat olemassa ja voivat kasvaa.  

Suomi ei ole yritys, eikä koskaan tule sellaiseksi. Yhteiskuntana Suomi voi kuitenkin kasvaa moneen erilaiseen suuntaan, kohti vahvempaa demokratiaa ja tasa-arvoa tai ristiriitojen peittelyä ja niiden purkautumista väkivallaksi.

Eduskuntavaalien tulos vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mihin suuntaan Suomi seuraavien neljän vuoden aikana kehittyy.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti

  1. Ritva Keski-Kohtamäki sanoo:

    Erittäin hyvää analyysiä vaalipäivän jännityksessä.