Terveysasemien ulkoistaminen olisi vastuutonta

(Puheenvuoro kaupunginvaltuustossa 12.2.2020 käsiteltäessä kokoomuksen ryhmäaloitetta, jossa esitetään 1-3 terveysaseman palvelutuotannon kilpailuttamista.)

Minä toivon, että Helsingissä on terveyskeskus, jossa vastataan puhelimeen heti ja jonne saan lääkäriajan tälle päivälle, huomiselle tai viikon päähän sen mukaan, miten huonosti voin. Toivon, että terveyskeskuksessa ihmisillä on aikaa kuunnella minun asiani rauhassa ja että sama ihminen hoitaa asiani loppuun asti sen sijaan, että juoksuttaa minua toiselle työntekijälle.

Aivan erityisesti toivon, että työtön, pitkäaikaissairas mielenterveyskuntoutuja tulee kuulluksi kaikkien huoltensa kanssa ja voi saada niin lääkärin, psykologin kuin sosiaalityöntekijänkin apua samassa paikassa eikä häntä pallotella työntekijältä toiselle.

Uskon, että nämä ovat meidän yhteisiä toiveitamme. Tällä hetkellä tuntuu, että näistä ollaan kaukana, mutta ne eivät ole utopiaa.

Helsingissä on tehty hyvää työtä sen eteen, että lääkärin, sosiaalityöntekijän ja terapeutin tukea voisi saada samasta paikasta ja että monet eri ammattilaiset hoitaisivat ihmisiä tiiminä. Me olemmekin olleet edelläkävijöitä siinä, miten terveys- ja sosiaalipalveluita sovitetaan yhteen.

Terveysasemien kokonaisulkoistaminen olisi askel taaksepäin tässä työssä. Ulkoistaminen tarkoittaisi, että terveysasema irrotettaisiin kokonaisuudesta aivan eri tuottajalle, järjestelmää pirstottaisiin ja mentäisiin lähemmäs luukulta luukulle juoksuttamista.

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa tai edes suurin ongelma terveysasemien ulkoistamisessa, jota kokoomus nyt ehdottaa.

Yksi suurimmista haasteista tällä hetkellä on se, että lääkäreitä on vaikeaa suostutella terveysasemille töihin. Joudumme kilpailemaan lääkäreistä yksityisen sektorin kanssa jo nyt. Tässä tilanteessa olisi hyvin vastuutonta lietsoa kilpailua lääkäreistä yksityisen kanssa sillä, että avaamme myös terveyskeskuspalvelut tälle kilpailulle.

Samoin on vastuutonta lähteä ohjaamaan verorahaa suurten yritysten voittoihin sen sijasta, että käytämme sen hoidon parantamiseen ihmisten hyväksi. Tampereella hoito on tullut kalliimmaksi ulkoistetuilla terveysasemilla kuin kaupungin omilla, ja myös Vantaalla yhden potilaan asian hoitamisesta kokonaan selvittiin halvemmalla omalla terveysasemalla.

Meillä on iso ja tärkeä vastuu tehdä kaikki mahdollinen, jotta saadaan lääkäreitä, puretaan jonot ja voidaan antaa hyvää hoitoa kaikilla 25 terveysasemalla. Paukkuja ei pidä laittaa nyt sellaiseen kikkailuun, että kuvitellaan, kuin koko kaupungin ongelmat voitaisiin ratkaista yhden tai kahden aseman ulkoistamiskokeilulla.

Sen sijaan tarvitaan vahvaa johtamista ja tarvittaessa isojakin ratkaisuja, joilla parannetaan työntekijöiden viihtymistä ja työn hallinnan tunnetta ja saadaan lääkärit haluamaan Helsingin kaupungille töihin. On olemassa esimerkkejä siitä, miten julkinen terveydenhoito on saatu nostettua hyvinkin vaikeista tilanteista kuntoon, esimerkiksi Porissa 90-luvun alussa massiiviset rekrytointiongelmat ratkaistiin puolessa vuodessa väestövastuujärjestelmän avulla. Olennaista on, että emme edellytä lääkäreiltä selviytymistä mahdottomissa työolosuhteissa vaan tarjoamme mahdollisuuden tehdä töitä kohtuullisten vaatimusten kanssa ja eettisesti kestävällä tavalla.

Tämä ongelma pitää ratkaista koko kaupungissa, eikä vastuun siirtäminen yksityiselle bisnekselle parilla terveysasemalla auta meitä tässä tehtävässä yhtään. Jos me nyt annamme omien terveysasemiemme mennä, jättäydymme Attendon tai Mehiläisen varaan ja päästämme omat, ammattitaitoiset työtekijämme pois, niin myöhemmin on paljon työläämpää ja hankalampaa ruveta perustamaan omia terveysasemia uudestaan. Minä en haluaisi tulevaisuudessa tilanteeseen, jossa meidän terveydenhoitomme kehittäminen rajoittuu siihen, mitä muutamalla isolla terveysfirmalla on meille tarjota.

Siksi toivon, että valtuustosta löytyy nyt järkeä pysäyttää tämä ulkoistamisehdotus. Esitänkin, että asia palautetaan valmisteluun siten, että terveysasemapalveluiden ulkoistamista ei valmistella. Sen sijaan keskitytään kaupungin omien terveysasemien toiminnan parantamiseen kehittämällä johtamista, parantamalla työolosuhteita lääkärien rekrytoinnin helpottamiseksi, huolehtimalla riittävistä resursseista sekä levittämällä toimintamalleja parhaimmin toimivilta kaupungin terveysasemilta.