(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vaalilupauksia-palstalla 2.4.2011.)
Suomi muuttuu monikulttuurisemmaksi ja moniuskontoisemmaksi. Kyky käydä keskustelua erilaisiin maailmankatsomuksiin pohjautuvien näkemysten välillä tulee yhä tärkeämmäksi. Parhaiten tässä keskustelussa pärjää ihminen, joka on pohtinut suhdettaan eri katsomuksiin ja muodostanut itsenäisesti vakaumuksensa.
Vaikka jo 14–15-vuotiaan kehitykseen kuuluu eettisten ja maailmankatsomuksellisten kysymysten pohtiminen, nykyisen lain mukaan vasta 18-vuotias voi päättää kuulumisestaan uskonnollisiin yhdyskuntiin. Uskonnollisen itsemääräämisoikeuden ikäraja tuleekin laskea 15 vuoteen. Tämä tukisi nuorten mahdollisuutta etsiä vapaasti suhdettaan uskontoihin ja elää oman vakaumuksensa mukaan.
Pienillä lapsilla vanhempien tulee voida päättää lapsensa uskonnollisesta kasvatuksesta. Mahdollisuus valita koulussa elämänkatsomustieto tulee avata myös kirkkoon kuuluville, koska kaikki vanhemmat eivät halua suoraan siirtää omaa uskontoaan lapsilleen vaan toivovat lapsen löytävän oman maailmankatsomuksensa itse. Pitkällä tähtäyksellä on syytä miettiä, onko uskontokunnan mukaan eriytetty uskonnonopetus ylipäänsä paras vaihtoehto, vai voitaisiinko eri katsomusten välinen vuoropuhelu tuoda kaikille yhteisen katsomusaineen tunneille.
Todellinen uskonnonvapaus ei ole uskontojen periytyvyyden turvaamista vaan sitä, että jokaisella yksilöllä on vapaus itsenäisesti pohtia maailmankatsomuksellisia kysymyksiä – vanhempiensa vakaumuksesta riippumatta.