Tarvitaan tahtoa huolehtia ihmisistä

(Puhe valtuustossa 20.6.2018 keskustelussa vuoden 2017 tilinpäätöksestä.)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Pormestari avasi tämän keskustelun muistuttamalla, että peruspalvelut voi turvata vain, jos talous on vakaa.

Vakaa talous tarvitaan, mutta se ei yksin ei riitä, vaan peruspalveluiden turvaamiseen tarvitaan myös poliittista tahtoa. Jos emme usko tarpeeksi palveluiden merkitykseen, vakaan talouden retoriikka jää vain retoriikaksi ja johtaa kummalliseen noidankehään: käytännössä sillä yritetään osoittaa, että peruspalvelut turvataan parhaiten, kun leikataan niistä jatkuvasti.

Tällä hetkellä meillä Helsingissä on vakaa talous, mutta poliittista tahtoa ihmisistä huolehtimiseen tarvitaan lisää.

Esimerkiksi vanhusten kotihoidossa mennään äärirajoilla, ja työntekijöiden on vaikeaa pystyä tekemään töitä oman ammattietiikkaansa mukaisesti. On isoja eroja siinä, millaiset eväät eri kouluissa pystytään antamaan eri lapsille. Monet erityislapset tarvitsisivat lisää aikuisten tukea.

Näiden asioiden korjaamisen sijasta viime kaudella johdonmukaisesti vähennettiin sitä rahaa, joka yhden helsinkiläisten palveluihin käytetään.

Toisaalta, kuten arviointikertomuksesta voi lukea, on saatu hyvää aikaan. Esimerkiksi nuorten harrastusmahdollisuuksia on kehitetty. Pitkäaikaisasunnottomuutta on saatu hiukan alennettua, mikä voi olla elämän kokoinen parannus niille ihmisille, jotka ovat saaneet asunnon. Toki kaupungin tasolla pieni pitkäaikaisasunnottomuuden väheneminen ei missään tapauksessa ole riittävää, etenkin kun asunnottomuus kokonaisuudessaan on kasvanut. Asunnottomuuteen pitääkin tarttua paljon vahvemmalla kädellä.

Parannuksia on mahdollista tehdä. Tarvitsemme kuitenkin lisää kunnianhimoa siihen, miten pidetään huolta jokaisesta helsinkiläisestä ja tuetaan jokaisen mahdollisuutta elää täyttä elämää.

Nostan esille yhden yksityiskohdan arviointikertomuksesta. Edellisessä strategiassa on edellytetty, että asumiskuntoutusohjelma vahvistetaan psykiatria- ja päihdepalveluissa. Arviointikertomuksen perusteella tätä ei ole tehty.

Helsingissä on pitkään ollut tilanne, että ihmiset jonottavat psykiatrisilla osastoilla tuetun asumisen paikkoja. Tämä ongelma heijastuu moneen suuntaan: Psyykkisesti sairaat ihmiset jäävät vaille omaa kotia. Osastoille eivät pääse ne, jotka tarvitsisivat osastohoitoa eniten. Psykiatrian resursseja ei käytetä järkevästi eivätkä resurssit riitä hyvään mielenterveyshoitoon.

Pitkät jonot mielenterveys- ja päihdekuntoutujien tuettuun asumiseen eivät hyödytä ketään. Niitä eiv oi perustella edes vakaan talouden retoriikalla, vaan taloudellisestikin ihmisten pitäminen psykiatrian osastoilla odottamassa asuntoa on järjetöntä.

Tiedän, että viime vuosina on yritetty tehdä jotain tuetun asumisen paikkojen lisäämiseksi. Kysynkin, mikä tilanne on tällä hetkellä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien tuetun asumisen paikkojen suhteen. Miten tuetun asumisen paikat riittävät? Toiseksi miksi psykiatria- ja päihdepalveluiden asumiskuntoutusohjelmaa ei ole laadittu, vaikka sitä on strategiassa edellytetty?