Turvalliset liikunta- ja WC-tilat kaikille sukupuolille

Kaupunginvaltuusto käsitteli eilen Nelli Ruotsalaisen (fp) valtuustoaloitetta harrastus- ja liikuntapaikkojen sukupuolineutraaleista intiimitiloista. Aloitteen pohjalta tehdään kartoitus, minkälaisilla muutostöillä ja kustannuksilla kaupungin liikuntapaikat voidaan muuttaa kaikki sukupuolet huomioiviksi. Erinomainen päätös!

Kysymys on ennen kaikkea yhdenvertaisesta oikeudesta harrastaa liikuntaa. Sukupuolineutraalit pukeutumis- ja peseytymistilat ovat erityisen tärkeitä ihmisille, jotka eivät sukupuolitu yksiselitteisesti naisiksi tai miehiksi, kuten muunsukupuolisille ja osalle transsukupuolisista. Jos sopivaa pukeutumistilaa ei ole, pahimmillaan ihminen jää liikuntapalveluiden ulkopuolelle.

Sukupuolineutraaleista pukeutumistiloista hyötyvät kuitenkin myös monet muut kuin muun- tai transsukupuoliset. Tällä hetkellä esimerkiksi vanhemmat eivät useimmissa liikuntapaikoissa pääse samaan pukuhuoneeseen eri sukupuolta olevan kouluikäisen lapsensa kanssa, mikä voi hankaloittaa perheiden yhteistä liikuntaharrastusta. Myös vammaisen harrastamista voi helpottaa paljonkin, jos samoihin pesutiloihin pääsee myös eri sukupuolta oleva avustaja.

Pieniä, arkisia hyötyjä on varmasti enemmänkin. Kevennyksenä valtuuston keskustelussa apulaispormestari Pakarinen huomautti, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla sukupuolineutraaleihin wc-tiloihin siirtyminen on lyhentänyt naisten vessajonoja.

Valitettavasti valtuustokeskustelussa oli hyvin ikäviä sävyjä, kun joissain puheenvuoroissa kiellettiin kokonaan transsukupuolisuuden tai muunsukupuolisuuden olemassaolo. Tuntuu pahalta, että konkreettisten parannusten ajaminen johtaa väistämättä sellaiseen julkiseen keskusteluun, jossa kyseenalaistetaan osan ihmisistä oikeus olla olemassa.

Silti on tärkeää muistaa, että kriittiset äänet olivat yksittäisiä. Ehdotus hyväksyttiin lopulta äänin 70–3.

Olen aiemmin tehnyt itse valtuustoaloitteen, jossa vaadin varmistamaan, että kaikissa kaupungin tiloissa on vähintään yksi sukupuolineutraali wc. Kysyin kokouksessa myös tämän tavoitteen etenemisestä. Apulaispormestarien vastausten mukaan ainakin kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialoilla sukupuolineutraalit wc:t tehdään kaikkiin uusiin rakennuksiin.

On hienoa, että tilojen muuttaminen kaikki sukupuolet huomioiviksi etenee. Tässä on kuitenkin otettu vasta ensimmäisiä askeleita, ja paljon työtä on vielä edessä. Sukupuolineutraaleiden wc-tilojen rakentaminen uudisrakennuksiin ei yksinään riitä, vaan on tarkasteltava myös mahdollisuuksia osoittaa ainakin osa vanhojen rakennusten wc-tiloista kaikki sukupuolet huomioiviksi.

Arjen teot yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kuten sukupuolineutraalit intiimitilat hyödyttävät monia ihmisiä. Ihan kaikkia meitä hyödyttää kuitenkin se, että sukupuolen moninaisuus tulee näkyväksi yhteiskunnassa. Jokaiselle ihmiselle on tärkeää, että saa turvallisesti pohtia omaa sukupuoltaan ja ilmaista sitä omalle itselleen luontevalla tavalla. Yhteiskunnassa, jossa on jatkuvasti pelättävä normista poikkeavaa sukupuolen ilmaisua, on identiteetin rakentaminen turvattomampaa myös cisihmisille.

Katja2019