Voimme valita lasten hyvinvoinnin

(Puheenvuoro kaupunginvaltuustossa 17.2.2016 budjetin lähetekeskustelussa.)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Melkein kaikki työ, jota kouluissa tehdään, on ihmissuhdetyötä. Ihmissuhdetyö on usein ongelmanratkaisua, jossa valmiita ratkaisuja ei löydy käsikirjasta. Työ on vuorovaikutuksessa olemista ja toisen ihmisen ainutlaatuisen tilanteen ymmärtämistä hiljalleen. Kun opettaja tutustuu lapseen vähitellen, hän oppii huomaamaan, mistä lapsi innostuu, mikä auttaa häntä oppimaan ja mikä rauhoittaa hänet suuttuneena. Koulupsykologin vastaanottohuoneessa rakennetaan hiljalleen luottamusta, kun moniin aikuisiin pettynyt nuori tunnustelee, milloin uskaltaa kertoa niistä vaikeista kokemuksistaan, jotka avaavat mahdollisuuden autetuksi tulemiseen.

Jokainen ihmissuhdetyötä tekevä kohtaa tilanteita, joissa ongelma ei ratkeakaan. Joskus lukemaan oppiminen voi olla niin vaikeaa, että hyväkään erityisopetus ja kova harjoittelu ei tuota toimivaa lukutaitoa. Lapsi voi olla niin syvällä omassa maailmassaan, että kukaan aikuinen ei onnistu saamaan häneen yhteyttä tai voittamaan hänen luottamustaan. Työntekijänä on aina kipeää nähdä tilanteita, joissa lasta ei pystytä auttamaan riittävästi, lapsi jää yhä pahemmin jälkeen ja eristyksiin luokkatovereista ja pahimmassa tapauksessa nähdään nuoren hiljalleen ajautuvan kohti syrjäytymistä.

Minulle koulupsykologina on aivan erityisen kipeää nähdä sellaisia tilanteita, joissa auttamisen keinoja olisi vielä jäljellä mutta niiden toteuttamiseen ei ole resursseja. On kipeää kohdata lapsi, joka tarvitsisi säännöllistä ohjausta kirjoittamiseen, kun tukiopetustunteja ei riitä kaikille tarvitseville. On kipeää kohdata lapsi, joka ei pysty työskentelemään ilman aikuisen ohjausta ja makoilee oppitunnit pulpetin alla, koska henkilökohtaisia avustajia ei myönnetä. On kipeää sanoa vanhemmille puhelimessa, että seuraavat vapaat koulupsykologin ajat ovat kahden kuukauden päästä enkä sitä ennen voi auttaa lapsen koulupelkojen kanssa.

Näissä tilanteissa on kyse turhien epäonnistumisen kokemusten tuottamisesta lapsille. Turhia ne ovat siksi, että meidän täällä valtuustossa olisi täysin mahdollista valita toisin. Meidän ei ole pakko pitää veroprosenttia väkisin matalalla ja vetää koulujen resursseja yhä tiukemmalle.

Tuottavuustavoitteen nimissä koulujen resurssia yhtä lasta kohti on leikattu tällä valtuustokaudella jo joka vuosi. Vuosi vuodelta tämä tuottaa yhä suurempia ongelmia, koska kaikki löysä on jo otettu kouluilta pois. Se, mitä on vielä jäljellä leikattavaksi, on koulun ydintehtävän kannalta yhä tärkeämpää.

Toki suurin osa lapsista selviytyy koulutaipaleensa läpi ihan hyvin, vaikka leikkaisimme kouluilta vielä vähän. Ongelmia syntyy niille lapsille, jotka tarvitsevat tavallista enemmän tukea, henkilökohtaista ohjausta, herkkää kuuntelijaa ja aikuista, joka ehtii ja jaksaa selvittää heidän tarpeitaan. Jos annamme näiden lasten pudota siksi, että tuottavuustavoitteesta kiinnipitämisestä on tullut arvovaltakysymys, puhutaan turhista syrjäytymisistä, turhasta kärsimyksestä ja turhasta eriarvoisuudesta.

Eettisesti oikea ratkaisu olisi nyt luopua tuottavuustavoitteesta. Sen sijaan pitäisi kuulla opettajia ja muita koulujen työntekijöitä ja selvittää, paljonko tarvetta on avustajille, erityisopettajille, koulupsykologeille ja kuraattoreille, jotta mahdollisimman moni oppilas voidaan luotsata turvallisesti läpi peruskoulun ja voi oppia ja onnistua koulussa. Jos tämä edellyttää kuntaveron korottamista, on veron korotus lasten hyvinvoinnin arvoista.