Ydinperheajattelu ei vastaa todellisuutta

Vuorotyötä tekevien lapsilla on oikeus yhteiseen huolenpitoon

Tätä haastattelua tehtäessä Anna on viimeisillään raskaana; vauvan on määrä syntyä ennen vaaleja. Se on tuonut uutta puhtia Annan tukijoihin. Tukiryhmäläisten mielestä on tärkeää, että politiikassa on mukana myös pienten lasten äitejä. 

Anna on valtuustotyössään aina pitänyt esillä sateenkaariperheiden asioita, ja nyt hänellä on perheiden moninaisuudesta enemmän omakohtaista kokemusta. Hän saa lapsen yksin. Vaikka pienellä perheellä on vankka oma tukiverkosto, tulee elämä yhden vanhemman ja yhden lapsen perheessä olemaan erilaista kuin ydinperheessä.

“Yhteiskunta on rakentunut ydinperheajattelun varaan, vaikka se ei vastaa todellisuutta”, Anna sanoo. 

Kolmasosa helsinkiläisistä lapsiperheistä on yksinhuoltajan perheitä. Yleisin perhetyyppi on yksin elävä, toiseksi yleisin kahden hengen perhe. Ihmiset eivät yksinkertaisesti elä ydinperheissä, vaikka perheiden palvelujärjestelmä on rakennettu sen varaan. Ydinperheistäkin osa kuuluu vähemmistöön, on esimerkiksi sateenkaariperheitä. 

“Työntekijöiden on kaikissa kaupungin palveluissa saatava koulutusta perheiden moninaisuudesta. Ja tieto itsessään ei edes riitä. Koulutuksella voidaan tukea työntekijän kykyä kyseenalaistaa omia, osin tiedostamattomia tunteita ja asenteita, joita erilaisiin perhemuotoihin tai sukupuoleen liittyy. Vain sen kautta saavutetaan tilanne, että ihminen ei kohtaa työntekijää, joka vahingossa puhuu toiseuttavasti hänen elämästään tai suoranaisesti syrjii”, Anna pohtii. 

Toki myös kaikki materiaalit, joita jaetaan neuvolassa, koulussa tai muualla, pitää käydä läpi sellaisella katseella, joka tunnistaa väärät ennakko-oletukset.

“Jokaisella lapsella ja jokaisella aikuisella on oikeus tuntea, että oma perhe on just hyvä sellaisena kuin se on”, Anna muistuttaa.

Alakoululainen ei voi käydä yksin nukkumaan

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on yksinhuoltajalle haaste. Tämä on korostunut, kun kaupat ovat auki entistä laajemmin ja hoitotyö on lisääntynyt väestön vanhetessa.

“Meidän täytyisi tarjota iltahoitoa niille alakoululaisille, joiden vanhempi on töissä myöhään”, Anna sanoo.

Yhtenä mahdollisuutena olisi laajentaa vuorohoitopäiväkotien toimintaa pikkukoululaisille.

“Mutta niissä ei ole ylimääräistä tilaa, joten tähän tarvitaan joka tapauksessa lisäresurssia.”

Toinen laiminlyöty ryhmä ovat ne lapset, joilla on kaksi kotia. Esimerkiksi koulumatkaan lapsi saattaa tarvita lipun joka toinen viikko, vaikka hänen virallinen asuinpaikkansa olisi koulun vieressä. Vuoroasuminen on muutenkin asia, joka pitäisi ottaa huomioon asumisen palveluissa, esimerkiksi vuokra-asunnoissa.

Onko tyhjä koti aina “paras paikka”?

Asumisessa Anna toivoo myös huomioitavan yksin elävät, etenkin ikäihmiset.

Nykyään vanhustenhoidossa korostetaan, että koti on ihmiselle paras paikka, ja pyritään järjestämään hoiva kotiin mahdollisimman pitkään. Samalla kuitenkin unohtuu, että moni ikääntynyt on kodissaan täysin yksin ja voi kokea turvattomuutta. Joissain tilanteissa inhimillisempi vaihtoehto olisikin palveluasuminen, jossa olisi mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin päivittäin.

“Luultavasti tarvitsemme tulevaisuudessa erilaisia yhteisasumisen muotoja myös ikääntyneille ihmisille.”