Synnytystalkoot ja lapsettomuuskriisi

Samaan aikaan, kun Suomessa on puhuttu syntyvyyden laskusta, olen itse elänyt läpi pitkää hedelmöityshoitoprosessia ja surua lapsettomuudesta. En ole voinut välttää pohtimasta sanan synnytystalkoot merkitystä. Omia kokemuksiani vasten se tuntuu monestakin syystä omituiselta ja virheelliseltä. 

Ensinnäkin Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät kovasta yrittämisestä huolimatta onnistu saamaan lasta. Kun tuska tyhjästä sylistä repii sisintä, puhe synnyttämisestä yhteiskunnallisena velvollisuutena tuntuu milloin absurdilta, milloin satuttavalta. 

Toki monille raskaaksi tuleminen onnistuu niin nopeasti, ettei lapsettomuuden mahdollisuutta tarvitse edes tulla ajatelleeksi. Silti uuden ihmiselämän alkamisessa on viime kädessä kyse onnesta ja sattumasta. Äärimmillään tämä näkyy hedelmöityshoidoissa: kaikki mahdolliset lääketieteen keinot viritetään kontrolloimaan kuukautiskiertoa ja hedelmöittymistä, mutta silti lääkäri voi lopulta ainoastaan toivoa yhdessä potilaan kanssa, että tällä kertaa onnistaisi.

Toiseksi emme usein voi hallita niitä sosiaalisia olosuhteita, joissa lapsia voidaan tai ei voida suunnitella. Oman lapsettomuuteeni syy oli pitkään kumppanin puuttuminen. Päätös lähteä yksin hedelmöityshoitoihin vaati paljon henkistä työtä. Tarvitsin aikaa hyväksyäkseni surun siitä, että perheen perustaminen ei sujunut toivotulla tavalla, ja suuntautuakseni kohti uusia mahdollisuuksia.

Oma tieni kohti äitiyttä ei näyttäydy minulle sarjana hallittuja valintoja vaan enemmän yrityksenä kohdata elämän haasteita parhaani mukaan, enemmän tai vähemmän vajavaisin tiedoin, taidoin ja kyvyin. Tässä tuskin olen poikkeus. Parisuhteen solmiminen, työllistyminen, taloudellisen toimeentulon vakiinnuttaminen ja uskallus kohdata vanhemmuuden haasteet käyvät toisilta helpommin ja toisilla ovat vaikeamman tien takana. Silti uskon, että useimmilta ne vaativat yrityksiä ja erehdyksiä sekä henkistä kasvamista, jonka tahtia ei voi ennalta määrätä. 

Kolmanneksi synnytystalkoopuheesta huolimatta yhteiskunnallinen ilmapiiri ei tue sitä, että kaikkien pitäisi saada tulla vanhemmiksi. Itsellisenä äitinä olen joutunut varautumaan kielteisiin asenteisiin ja jopa syrjintään. Sama pätee esimerkiksi kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheisiin. Kun aloitin hedelmöityshoidot, ei julkisessa terveydenhuollossa ollut tarjolla hoitoja itsellisille, ja nykyäänkin jonot lahjasoluhoitoihin ovat pitkät.

Neljänneksi lasten tekeminen ei ole talkootyötä. Vaikka olen elämäni aikana tehnyt satoja ellei tuhansia tunteja vapaaehtoista työtä puhtaasta maailmanparantamisen halusta, minun olisi mahdotonta kuvitellakaan lapsen tekemistä yhteiskunnallisesta vastuuntunnosta. Kyse on niin kokonaisvaltaisesta oman ruumiinsa ja elämänsä asettamisesta pienen, avuttoman ihmisen palvelukseen, että siihen ei mitenkään löytyisi voimia ilman henkilökohtaista, viime kädessä itsekästä tarvetta kiintyä lapseen, hoitaa ja rakastaa.

Minulle lapsettomuuskriisi on opettanut nöyryyttä elämän edessä: en voi hallita kaikkea enkä päättää edes kaikkein suurimmista ja tärkeimmistä elämäni käänteistä. Kaikkein musertavimpina pettymyksen hetkinä on vaikeaa muistaa, että valintoja voi ja täytyy edelleen tehdä, vaikka jotkut mahdollisuudet sulkeutuvat. Mutta kun hyväksyy oman vajavaisuutensa ja uskaltaa tarttua olemassa oleviin valinnan mahdollisuuksin, voi edessä olla jotain kaunista ja hyvää.

Uskon, että samaa nöyryyttä tarvitaan politiikassa. Poliittisilla päätöksillä ei voi hallita ihmisten elämää eikä ratkaista, moniko päätyy synnyttämään lapsen. Silti politiikassa voidaan tehdä valintoja, jotka avaavat ihmisille mahdollisuuksia johonkin kauniiseen ja hyvään.

Poliittisilla päätöksillä voi vaikuttaa siihen, ettei kenenkään tarvitse ajaa itseään äärimmilleen taloudellisen selviytymisensä eteen; että omaan kasvamiseensa ihmisenä ja vanhempana saa tarvittaessa apua ammattilaisilta; että pienen lapsen hoitamiseen voi luottaa saavansa tukea; että hedelmöityshoitoihin pääsee ilman kohtuutonta odottamista ja että jokaisella on oikeus tuntea vanhemmuutensa yhtä arvokkaaksi perhemuodosta riippumatta. Jos näissä asioissa tehdään oikeita valintoja, on mahdollista toivoa, että yhä useampi ihminen tai pari uskaltautuu yrittämään vanhemmuuden tielle ja onnistuu sinne pääsemään. 

***

Useamman vuoden hedelmöityshoitoprosessin jälkeen oma lapseni syntyi viime helmikuun puolivälissä, ja tällä hetkellä vietän hänen kanssaan onnellista vauva-arkea.