Koulutusleikkausten ongelmat eivät ole yllätys

Onko hankala tilanne koulutusleikkausten kanssa todella tullut valtuutetuille yllätyksenä? kysyin valtuustokeskustelussa 19.5.

Valtuustossa moni vetosi pormestari Vapaavuoreen, jotta kasvatus- ja koulutuslautakunnan esitys opetuksen lisärahoista tuotaisiin mahdollisimman pian valtuuston käsittelyyn. Tämä olisikin todella tärkeää! Nyt koulujen syksyn suunnittelussa ollaan jo pitkällä, ja ilman valtuuston päätöstä suunnitelmia joudutaan tekemään leikkausbudjetin ehdoilla.

Harmillista on kuitenkin, että samat valtuutetut ovat hyväksyneet koulutusleikkaukset syksyllä ja vaativat nyt kiirehtimään niiden perumista. Vielä maaliskuussa enemmistö poliittisista ryhmistä vastusti lautakunnassa vasemmiston esitystä leikkausten perumisesta ja halusi sen sijaan teettää arvion koronan vaikutuksista ensin. Vastuu päätöksen viivyttämisestä ei siis ole yksin pormestari Vapaavuorella vaan mm. kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n valtuustoryhmillä.

Eilisessä valtuustokeskustelussa väitettiin, että syksyllä budjetista päätettäessä valtuutetuilla ei ollut kaikkea nykyistä tietoa. Voiko kuitenkaan kukaan rehellisesti väittää, että silloisten tietojen valossa piti leikkauksia opetuksesta järkevinä? Tarvittiinko todella erillistä selvitystä sen osoittamiseksi, että etäopetuksen jäljiltä lasten tuen tarve kouluissa on erityisen suuri? Ajatteliko joku syksyllä, että peruskoulujen rahoja voitaisiin leikata ilman merkittävää haittaa?

Käytännössä esim. vihreät ja SDP alkoivat puhua leikkausten perumisen puolesta siinä vaiheessa, kun niiden konkreettiset vaikutukset nousivat julkisuuteen.

Politiikka, jossa asioihin tartutaan vain julkisen paineen alla, on monella tavalla ongelmallista. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat eivät useinkaan pysty puolustamaan itseään julkisessa keskustelussa. Siksi meidän poliitikkojen tärkeä vastuu on osata lukea päätösten vaikutukset ihmisten arkeen jo esityslistateksteistä, ei vain somekohuista tai sanomalehdistä.

Syksyllä hyväksytty budjetti on niukka monella muullakin toimialalla kuin koulutuksessa. Itse olen huolissani esim. siitä, miten sosiaali- ja terveyspalveluihin varatut rahat riittävät, kun koronan jäljiltä tarvetta niin terveydenhoitoon kuin sosiaalipalveluihinkin on aiempaa enemmän.

Yksi ryhmä, joka harvoin huutaa oikeuksistaan julkisuudessa, ovat mielenterveyskuntoutujat. Kysyinkin valtuustokeskustelussa, millä tavalla resurssit riittävät vastaamaan nuorten mielenterveyshoidon tarpeeseen, joka on koronan vuoksi lisääntynyt.

Vastauksen perusteella on tehty paljonkin nuorten mielenterveyspalveluiden vahvistamiseksi. Hyvä niin! Hoidon riittävyyttä täytyy kuitenkin seurata koko ajan, myös meidän poliitikkojen. Hoitoon pääsyn vaikeutumisesta on jo nähty merkkejä. Emme saa ajautua tilanteeseen, jossa jälkikäteen joku väittää mielenterveyspalveluiden resurssipulan olleen yllätys.